perjantai 2. tammikuuta 2015

Homo sapiens, viisas ihminen - vaiko sittenkin homo ignavus, laiska ihminen?

Luin vastikään Terhi Nevalaisen kirjoituksen siitä, kuinka älyllinen laiskuus on lävistänyt yhteiskuntamme ja henkinen kasvu, siveellisyys ja moraali on unohdettu. Lisäisin, että myös armollisuus ja anteeksianto ovat kortilla ja kaikenlaisia kiviä heitellään julkisesti minne tahansa. Syyllisen etsintä on yhtä kiihkeää kuin inkvisition aikoina, kidutuskeinot ovat erilaiset. Julkinen stigma jää eikä ketään kiinnosta syytetyn näkökulma tai oliko syytös edes totta. Tämä tapahtuu samassa hengessä kuin noitavainojen aikoina, kuulustelun lopputulos on syytetyn kannalta aina huono.

Henkistä laiskuutta tässä asiassa on se, että vaivannäköä vaativan itsensä kehittämisen sijaan keskitymme paheksumaan muita ja toivomaan, että he muuttuisivat. Suomalaiset myös lottoavat paljon. Ja joskus osuu jollekulle. Joskus joku myös muuttuu, muttei suinkaan toisten toiveesta vaan omasta sisäisestä vaatimuksestaan käsin. Joko työtä tehden ja mietiskellen tai suuresta äkillisestä oivalluksesta, jonka elämä rysäyttää kivulla korvien väliin.

Mikä saa ihmisen kasvamaan tai haluamaan henkistä kasvua aikana, jolloin nuoriso ei ihaile älyä ja henkisyyttä vaan silattua ulkonäköä ja mainetta? Omalta kohdaltani voin sanoa, että epätoivo ja tuska. Tuska pakottaa muuttamaan asennetta ja suhtautumaan asioihin toisin. Kun mikään muu ei auta, on otettava lusikka (tai kynä) käteen ja kasvettava.

Muistan kasvaneeni myös häpeän seurauksena, tuskallista sekin. Myös rakkaus ja myötätunto vaativat kasvua, lapseni on kasvattanut minua enemmän kuin minä ikinä häntä. Myös tämä kasvu on osin tapahtunut tuskan kautta. Toivon silti, että useimmat voisivat oppia ja kasvaa myös palkinnon toivossa, johon henkinen kasvu vie tai muilta oppimalla. Elämän tehokkaimmat oppitunnit ovat kuitenkin omalla kohdallani seuranneet henkisen kivun kautta. No pain, no gain?

Henkinen kasvu sisältää kuitenkin myös armollisuuden ja anteeksiannon itseä ja muita kohtaan. Kuinka paljon hyvää seuraisikaan, jos ottaisimme ajatustemme ja toimintamme ohjenuoraksi Aristoteleen moraaliset hyveet? Vähenisivätkö elämän kivuliaat oppitunnit minimiin? Näiden hyveiden noudattaminen ei valitettavasti pelasta henkisen kasvun tarpeelta, sillä yhä jokainen joutuu tutkimaan omaa mittaristoaan: missä kohdalla sijaitsee esimerkiksi kohtuullisuus.

Aristoteleen mukaan moraaliset hyveet ovat
  • rohkeus,
  • kohtuullisuus,
  • anteliaisuus (kohtuullisuus rahan antamisessa ja ottamisessa),
  • suuruus (oikeanlainen toiminta suuren vallan ja rikkauksien saavuttamisen jälkeen),
  • ylpeys (kunnian vaatiminen itselle niistä asioista, jotka on tehnyt),
  • lempeys (kohtuullisuus vihan tuntemisessa),
  • miellyttävyys,
  • rehellisyys,
  • älykkyys ja
  • oikeudenmukaisuus.

Terhi Nevalaisen Näkökulma Savon Sanomissa: Älyllinen laiskuus läpäisi yhteiskunnan:

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Mielensä pahoittaminen on muotia?

Tuli katsottua elokuvissa tuo Mielensäpahoittaja. Dome Karukosken ohjaus Tuomas Kyrön romaanista kertoo jotain meistä kaikista. Antti Litja on loistava vanhana jääränä ja kaikki muutkin roolit tuntuivat uskottavilta. Elokuvaa mainostetaan komediana, mutta traagisuus on aivan pinnan alla.

No meillähän sitten pillastuttiin mielensä pahoittamis -teemasta sekä töissä että kaveripiirissä. Töissä ideoitiin Kouvostoliitto-festaria, jossa Kyrö ja mielensäpahoittaja olisivat kunniavieraita. Aiheeseen sopien juhlittaisiin Pohjola-talon parkkihallissa murhaballadeja kuunnellen. Bileissä olisi betoninen itkumuuri, johon voisi kaivertaa tai sprayata murheet ja valituksen aiheet. Taidepajassa tehtäisiin betoniveistoksia ja maalauksia harmaasävyillä. Vihreämpää nurmea aidan toiselta puolelta tirkisteltäisiin pienistä avaimenrei'istä. Kouvolan teatteri esittäisi Kouvolan Sanomien Napakoista tehtyjä valituslauluja. Joku ehdotti urheilulajiksi jopa selkään puukotusta - toki vaahtomuoviseen maalitauluun. Kahvitauon irroittelu kertoi väsymyksestä yleiseen valittamisen ilmapiiriin ja toisaalta kymenlaaksolaisesta mustasta huumorista. Överiksi viedylle märehtimiselle ei voi kun nauraa. Samalla sitä saattaa salaa nauraa vaikka itselleen...

Ystävän kanssa on vakaa aikomus viettää mielensäpahoittamis-ilta. Karvareuhkat päässä jyrsitään kyrsää ja valitetaan, niin ettei vähään aikaan tarvitse.

Mielensäpahoittajan hahmo tuntuu oudosti tutulta ja rakkaalta. Se on vähän kuin oma synkän päivän ilta. Tuota karvalakkista miestä haluaisi taputtaa olalle ja tarjota pannukaffea. Osaisipa saman lohdun tarjota itselleen silloin, kun henkinen perunamaa tai puunkaato kampittaa.

Leffa muuten kannattaa katsoa!

Mielensäpahoittaja Wikipediassa